Silmäsi ovat yksilöllisemmät kuin sormenjälkesi

Silmäsi ovat yksilöllisemmät kuin sormenjälkesi

Näköaistin kehitys

Silmämme ovat elämän eri vaiheissa alttiita erilaisille ongelmille.
Jotkut niistä ovat perinnöllisiä, toiset kehittyvät iän myötä.

LAPSET (0-10 vuotta)

Sikiön aisteista näköaisti kehittyy viimeisenä. Kolmen päivän ikäinen vauva kykenee tarkentamaan katseensa äitinsä kasvoihin ja tunnistaa äitinsä kasvot kuusiviikkoisena. Näkö kehittyy silmien saamien näköärsykkeiden avulla. Silmän kehittyminen pysähtyy kuuden vuoden iässä.

 
Kuusikuisille tehdyissä tutkimuksissa on osoitettu, että lapsi pystyy seuraamaan esinettä, silmät reagoivat valoon eikä siristystä esiinny. Amblyopia (silmien toiminnallinen heikkonäköisyys) ja karsastus (strabismus) ovat usein yhteydessä toisiinsa ja ne on hoidettava ennen kuuden vuoden ikää, jolloin silmien kehitys päättyy.

 

Vanhempien tulee olla erityisen valppaita, jos lapsi käyttää toistuvasti vain toista silmää, vaikkei näkemiseen sinänsä liity mitään vaikeutta. Hyperopia (kaukotaittoisuus) on yleistä lapsilla. Jatkuvana tilana se tulee korjata. Myopia (likitaittoisuus) on usein perinnöllistä ja ilmenee yleensä 5 - 10 vuoden iässä.

Neuvot #1

Suojaa lapsen silmät UV-säteilyltä, koska ne ovat paljon herkemmät vaurioitumaan kuin aikuisen silmät.

Neuvot #2

Tarkistuta lapsen näkö säännöllisin väliajoin varmistaaksesi, että hän näkee hyvin tulevaisuudessakin.

Neuvot #1

Säädä näyttöruutujen ja pöytävalaisinten kirkkaus niin, että ne tuottavat tasaista valoa katselualueelle.

Neuvot #2

Pidä 20 sekunnin tauko 20 minuutin välein katsomalla kauas. 

NUORET AIKUISET
(18-44 vuotta)

Erityistä huomiota tarvitaan tietyissä tilanteissa, esim. urheilussa. Digitaalisten näyttöjen pitkäaikainen katselu voi johtaa moniin silmä- ja näköongelmiin.

 
Korjaa taittovirheet tarvittaessa heti. Suosittelemme yksilöllisiä linssejä, jotka ottavat huomioon tämän päivän digitaalisen elämän ja jotka vähentävät silmien rasittumista. 

 

Lue lisää Essilor Eyezen -linsseistä, jotka sopivat tämän päivän digitaaliseen elämäntapaan.

Ne on räätälöity suojaamaan silmiä ja vastaamaan tämän päivän näkemisen tarpeisiin. 

AIKUISET
(45-60 vuotta)

Iän myötä tapahtuvat silmien ja näön muutokset ovat luonnollisia. Suurimmat näköön liittyvät muutokset tapahtuvat 40 ja 50 ikävuoden tienoilla. 40 ikävuoden vaiheilla silmien tutkimuksessa voidaan havaita kehittyvä presbyopia (ikänäkö) ja varmistaa, ettei silmään ole kehittymässä ikääntymiseen liittyviä sairauksia. Voit häikäistyä auringosta, kirkkaista tuulilasiheijasteista ajaessa tai vastaantulevien autojen ajovaloista öisin.

 

Kääntymällä optikon puoleen voit löytää oikeanlaiset silmälasilinssit elämäntyylisi ja silmän tilasi perusteella. Ratkaisu voi olla yksinkertaiset lukulasit, sisätilalasit tai moniteholasit. Erityiset lähilinssit voivat olla paras ratkaisu erityistehtäviin kuten toimistotyöhön tai urheiluun.

Neuvot #1

Kääntymällä optikon puoleen voit löytää oikeanlaiset silmälasilinssit elämäntyyliisi ja silmän tilan perusteella.

Lue lisää Essilor Varilux moniteholinsseistä - markkinoiden tämän hetken edistynein progressiivinen linssi.

Huomioi

Kaihileikatuille tai tietyistä silmäsairauksista kärsiville on olemassa apuvälineitä, jotka auttavat näkemään paremmin ulkotiloissa.

Essilor Transitions ulkona tummenevat linssit. Näet elämän parhaassa valossa.

LUE LISÄÄ

IÄKKÄÄT
(YLI 60 VUOTTA)

 

Vaikka aikuisnäön kehittyminen hidastuu 60 ikävuoden vaiheilla, silmän ikääntyminen johtaa usein heikkonäköisyyttä tai sokeutumista aiheuttaviin sairauksiin.

 

Riski lisääntyy iän ja sukurasitteen myötä. Ikääntyessä silmä rasittuu helpommin ja on herkempi valolle. Ääreisnäkö heikkenee vähitellen, jopa 10 %, samoin myös värinäkö heikkenee.

Missä? 
Lähimmän Essilor-optikon löydät tästä

Lähin myymälä