Tietoa Essilorista 6 minuutin lukuhetki

Mikä on Essilor: Brändi linssien takana

Jaa

Vaikket olisikaan vielä kuullut Essilorista, silmälaseissasi on todennäköisesti meidän valmistamat linssit. Tarinamme alkaa 170 vuoden takaa 1800-luvun kunnianhimoisista juurista. Lue lisää...

Me tarvitsemme yhä enemmän linssejä nähdäksemme kunnolla. Ennen uskottiin, että näkökyky ja sen heikkeneminen johtui perimästämme. Nykyisin tiedämme, että elämäntapamme saattavat olla yksi suurimmista vaikuttajista. Maailmaa ravistelee juuri valtava myopia- eli likinäköepidemia. Vuonna 2013 ennustettiin, että 2050 puolet maailman väestöstä ovat likinäköisiä. Tällöin havaittiin myös, että likinäköisyys oli lähes kaksinkertaistunut väestössämme vain yhden sukupolven aikana.

Elämäämme määrittävät nykyisin kaupunkiasuminen, digitaaliset näytöt ja vanheneva väestö. Sekä liki- että ikänäkö on yhdistetty tietapaturmiin, heikkoon koulumenestykseen ja tehottomuuteen töissä.

Arvaammeko oikein, ettet ole koskaan sen enempää miettinyt, mistä silmälasisi ja linssisi ovat peräisin? Linssien matka valmistuksesta optikkoliikkeeseen ja sinun silmälaseihin onkin pitkä ja vaiheikas. Silmälasiteollisuuden rooli on tärkeä, sillä noin 70 % aikuisista tarvitsee linssejä näkönsä korjaamiseen.

Vaikket olisikaan vielä kuullut Essilorista, silmälaseissasi on todennäköisesti meidän valmistamat linssit. Tarinamme alkaa 170 vuoden takaa 1800-luvun kunnianhimoisista juurista. Voimme ottaa kunnian moniteholinssien keksimisestä ja olemme sitoutuneet uusien innovaatioiden ja jatkuvan tutkimuksen periaatteisiin, jotta voisimme jatkossakin tarjota sopivat linssit kaikkiin tarpeesiin.

Mistä Essilor alkoi?

Kaikki alkaa vuodesta 1849 ja Société des Lunetiers (lyhyesti SL) -nimisestä silmälasikehysten valmistajasta. 1800-luvun lopussa se oli hankkinut itselleen sekä kehys- että linssitehtaita ja vei tuotteitaan kaikkialle maailmaan. Yhtiö oli toki keksinyt uutta jo alkutaipaleellaan, mutta vasta insinööri Bernard Maitenazin mukaan tulo vuonna 1948 mullisti sen toiminnan.

Maitenaz loi vuonna 1959 maailman ensimmäisen moniteholinssin ja samalla silmälasialan mullistavimman keksinnön sitten 1700-luvun kaksiteholinssien. Tätä linssiä kutsuttiin nimellä Varilux. Hieman myöhemmin, vuonna 1962, SL muutti nimensä Esseliksi.

Vuonna 1972 kaksi ranskalaista optiikkayritystä, Essel ja Silor, yhdistivät voimansa ja aloittivat myynnin markkinoilla. Ainutlaatuisella Varilux-tuotteellaan Essilor on antanut kipinän uudelle linssisukupolvelle erikoistumalla muovisiin linsseihin.

Essilor-linssit

Essilor suunnittelee linssiratkaisunsa juuri sinun elämääsi ja tarpeitasi varten – jokainen on erilainen ja niin on myös jokaisen näkö. Kaksi suurta linssityyppiämme, Varilux ja Eyezen ovatkin suunniteltuja eri tarkoituksia ja tarpeita varten.

Varilux

Lippulaivalinssimme Varilux on moniteholinssi, jolla voi nähdä vaivattomasti lähelle, kauas ja kaikkialle siltä väliltä. Vanhemmilla linsseillä oli katsottava suoraan, että niillä näkisi haluamansa, mutta uusin Varilux X Series antaa nähdä selkeästi minkä tahansa linssin osan läpi. Käyttömukavuus on taattu.

Innovaatioiden, tutkimuksen ja modernin teknologian ansiosta olemme voineet kehittää moniteholinssejä ja varmistaa terävän, paremman näön, jolla voi nähdä kaikkialle käden ulottuville.

Varilux X Series -linssien valinnaiset ominaisuudet perustuvat kolmeen mullistavaan teknologiaan. Xtend-teknologia räätälöi Varilux-linssin useille lähietäisyyksille 40–70 cm väliltä yhteen katsesuuntaan, minkä ansiosta päätä ei tarvitse käännellä oikean katselukohdan löytämiseksi.

Nanoptix vähentää linssin kuvavääristymiä ja ehkäisee tasapainottomuuden tunnetta. Varilux X Series -linssien kaarevuutta on myös kehitetty, jolloin näkökenttä on vakaampi.

Synchroneyes-teknologian ansiosta näkeminen on mahdollista linssin reunalta reunalle, ja kaikki linssin alueet yhdistyvät selkeäksi kuvaksi.

Eyezen

Sen jälkeen kuin yksiteholinssit keksittiin 1800-luvulla, ne eivät ole juuri muuttuneet. Sen sijaan, me elämme täysin eri lailla. Siksi Essilor on kehittänyt aivan uuden yksiteholinssin. Eyezen-linssit suunnitellaan kestämään modernia, digitaalista elämää. Ne vähentävät ja estävät silmien väsymistä ja varmistavat, ettei silmän tarvitse tehdä niin paljoa töitä päivän aikana, jolloin näkeminen on renota ja miellyttävää.

Vanhoissa linsseissä selkein kuva näkyi usein linssin keskiosasta, mikä saattoi johtaa niska- ja hartiakipuihin digitaalisia ruutuja katsellessa. Eyezenin DualOptim-teknologia optimoi linssin sekä kauko- että lähinäköä varten, jolloin ne ovat tarkempia ja miellyttävämpiä kuin koskaan.

 

Essilor-linssipinnoitteet

Meillä on niin paljon kokemusta, ettemme tyydy vain kehittämään linssejä. Siksi vuonna 1992 Essilor esitteli Crizal-linssipinnoitteen. Se luo linssiin heijastamattoman, naarmuuntumattoman ja tahraantumattoman pinnan, mikä on suuri edistysaskel linssien kehitystyössä.

Vuonna 2012 esiteltiin Crizal UV -linssit, jotka suojaavat silmiä haitalliselta UV-valolta. Essilor lanseerasi myös uuden kansainvälisen E-SPF®-asteikon, jotta kaikki ymmärtäisivät UV-valon vaatiman suojan. Seuraavaksi esiteltiin Crizal® Prevencia, ensimmäinen linssi, joka suojaa sekä haitalliselta sini-violettivalolta että UV-valolta.

Auringon ja pienissä määrin myös LED-näyttöjen säteilemä sini-violettivalo on haitallista silmillemme. Viimeaikaiset tutkimukset ovat havainneet, että se on kaikkein haitallisin valomuoto verkkokalvollemme ja yksi ikään liittyvän silmäpohjan rappeuman aiheuttajista.(1)

Samoin UV-valo on yksi kaihin pääaiheuttajista. (2) Suojaamme ihomme auringolta, miksemme siis suojaisi myös silmiämme?
Tämän vuoksi kehitimme vuonna 2016 Eye Protect -suoja, joka on ensimmäinen linssinsisäinen haitallisen valon suoja.(3) Eye Protect -suoja suodattaa pois haitallisen sini-violettivalon(3) ja päästää kognitiivisiin taitoihin tarvitsemamme sini-turkoosivalon läpi. Eye Protect -suoja ei vaikuta näkemäämme värimaailmaan. Se on ainutlaatuinen tapa suojella silmäterveyttä ja saada aikaan esteettisesti kirkas linssi, jossa ei ole häiritseviä heijasteita.

 

Transitions

Vuonna 2014 Essilor hankki itselleen 100 % omistuksen Transitionsista, maailman ensimmäisestä orgaanisesta tummuvasta linssistä. Transitions-teknologian avulla linssin sävy mukautuu saumattomasti ympäristön muuttuvaan valomäärään, ja linssit tummuvat ja suojaavat UV-valolta. 

Transitions-linssi tummui alun perin vain UV-säteiden vaikutuksesta. Mutta kun elämäntapamme kehittyivät ja aloimme viettää enemmän aikaa ulkona ja autoissamme, havaittiin, että auton tuulilasi torjuu 97 % UV-valosta eivätkä linssit tummentuneet. Transitions XTRActive tummuu sekä näkyvän että UV-valon vaikutuksesta. Tämä auttoi erityisesti valoherkkiä ihmisiä, mutta myös paljon ulkoilevia ja autoilevia!

(1) Silmäterveys riippuu useista tekijöistä (ikä, perimä, tupakointi, ruokavalio). Valo on yksi riskitekijöistä, joihin silmälasilinssillä voidaan vaikuttaa. Ulkoverkkokalvo koostuu pigmenttiepiteelisoluista (RPE) sekä valoreseptorien ulko-osista. RPE on elintärkeää reseptorien toimimiselle, selviytymiselle ja uusiutumiselle.(Auringonvalo ja ikään liittyvän makulopatian 10-vuotinen ilmaantuvuus: Beaver Dam -silmätutkimus. Ark. Ophthalmol., 122, 750 - 757.Uusia löytöjä ja hoitoja verkkokalvon valomyrkytykseen, Serge Picaud et Emilie Arnault, Points de Vue N°68, kevät 2013.)

(2) McCarty CA, Taylor HR. Katsaus epidemiologisesta tutkimuksesta, joka löytää yhteyden ultraviolettisäteilyn ja kaihin välillä. Dev Ophthalmol. 2002; 35:21-31.

(3) Haitallinen valo = UV- ja sini-violettivalo